Donor- linking, mitä se on?

Donor linking – Kun sukusolujen lahjoittaja ei ole enää vain mysteeri

Monille ihmisille, jotka ovat syntyneet lahjasukusolujen avulla, herää jossain vaiheessa elämässä tarve tietää enemmän biologisista juuristaan. "Donor linking" tarkoittaa prosessia, jossa lahjasukusoluilla alkunsa saanut henkilö etsii tietoa ja mahdollisesti ottaa yhteyttä lahjoittajaan/biologisiin sisaruksiin. Tämä matka voi olla tunteikas ja monimutkainen – ja siksi tuki on ensiarvoisen tärkeää.

 Miksi ihmiset etsivät lahjoittajiaan?

 Jokaisella on oma syynsä haluta tietoa biologisista juuristaan. Joillekin etsintä on uteliaisuutta ja identiteetin palapelin kokoamista, toisille näkevät sen myös terveystiedon saamisena. Myös lahjasolulasten vanhemmat voivat haluta lisätietoa lahjoittajasta.

Viime vuosina DNA-testien ja rekistereiden yleistyminen on tehnyt donor linkingistä helpompaa. Monet löytävät lahjoittajansa tai biologisia sisaruksiaan suoraan kaupallisten DNA-testauspalveluiden kautta, vaikka kaikilla ei ole mahdollisuutta tai halua edetä näin. Suomen lain mukaan lapsella on oikeus saada tietoa geneettisestä perimästä, vanhemmilla ei ole oikeutta tätä selvittää lapsen puolesta. 

Hedelmöityshoitolain vaikutus donor linkingiin Suomessa

Suomessa 2007 tuli voimaan hedelmöityshoitolaki. Lain mukaan sukusolujen lahjoittajat eivät enää ole  anonyymejä, vaan lahjoituksella alkunsa saaneella on oikeus saada täysi-ikäisenä tietää lahjoittajansa henkilöllisyys.

Vuonna 2025 ensimmäiset henkilöt, jotka ovat syntyneet tämän lain puitteissa, täyttävät 18 vuotta ja voivat halutessaan selvittää biologisesta lahjoittajan henkilöntiedot. Tämä on merkittävä muutos aiempaan käytäntöön ja voi johtaa kasvavaan donor linking -ilmiöön Suomessa. Samalla se korostaa entisestään tarvetta tarjota asianmukaista tukea sekä lahjasolulapsille että lahjoittajille, jotta yhteydenotot tapahtuvat hallitusti.

 Prosessin herkkyys ja tuen tarve

 Donor linking on täynnä tunteita – iloa, hämmennystä, pelkoa ja jännitystä. Siksi asianmukainen tuki on korvaamatonta. Sekä lahjasukusoluilla alkunsa saaneille että lahjoittajille tilanne voi olla yllättävä ja herättää monenlaisia tunteita.

Monissa maissa on käytössä rekistereitä ja virallisia järjestelmiä, joiden kautta donor linking on mahdollista turvallisesti ja hallitusti. Näissä prosesseissa tarjotaan usein myös neuvontaa ja tukea kaikille osapuolille. Suomessa lahjoittajat ovat lähtökohtaisesti anonyymejä, mutta nykyiset lait mahdollistavat sen, että täysi-ikäinen lahjasolulapsi voi saada lahjoittajan henkilöllisyyden tietoonsa.

On tärkeää, että yhteyden etsimisen lomassa tarjotaan ammattimaista tukea, kuten psykologista neuvontaa, vertaistukiryhmiä ja selkeitä ohjeistuksia. Tämä auttaa sekä lahjasolulapsia, lahjoittajia että vastaanottajavanhempia käsittelemään kokemustaan ja valmistautumaan mahdollisiin kohtaamisiin.

 Lahjoittajan näkökulma

 Sukusolujen lahjoittajat ovat tehneet hienon päätöksen auttaakseen perheitä, jotka eivät voi saada lapsia ilman lahjoitettuja sukusoluja. Vaikka lahjoitusprosessi voi aluksi tuntua anonyymilta ja etäiseltä, donor linking voi herättää lahjoittajassa monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Jotkut lahjoittajat voivat tuntea iloa siitä, että heidän lahjoituksensa on auttanut jonkun perheen perustamisessa, kun taas toiset saattavat kokea epävarmuutta siitä, miten heidät otetaan vastaan, jos lahjasolulapsi haluaa ottaa yhteyttä.

On tärkeää, että myös lahjoittajille tarjotaan tukea ja neuvontaa, jotta he voivat käsitellä mahdollisia tunnereaktioitaan ja valmistautua yhteydenottoihin. Monille lahjoittajille nuoren yhteydenotto voi olla myönteinen kokemus, joka tuo lisää merkitystä heidän aiempaan päätökseensä.

 Avoimuus ja keskustelukulttuurin muutos

Asenteet sukusolujen lahjoitukseen ja lahjasoluperheisiin ovat muuttuneet avoimemmiksi. Yhä useammat vanhemmat kertovat lapsilleen heidän taustastaan jo varhain, jolloin lapsella on ymmärrys ja tieto lahjasolutaustasta osana identiteettiä alusta lähtien.

Yhteenveto

 Donor linking on monille tärkeä prosessi oman identiteetin ja biologisten juurien ymmärtämisessä. Koska aihe on herkkä ja voi herättää monenlaisia tunteita kaikissa osapuolissa, on välttämätöntä, että tarjolla on asianmukaista tukea. Avoimuus, tietoon perustuva päätöksenteko ja yhteiskunnan tarjoama neuvonta voivat tehdä prosessista turvallisemman ja myönteisemmän kokemuksen kaikille osapuolille.

 

Seuraava
Seuraava

Lahjasoluneuvonta- mitä se on?